Maggie

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

3/1959

Teosarvio

"Puu kasvaa Brooklynissa"-nimisen menestysromaanin tekijä Betty Smith näyttää kuuluvan niihin kirjailijoihin, jotka kerran onnistuttuaan tyytyvät sen jälkeen vain toistelemaan samaa teemaa kerta kerralta vain laimeampana ja haalistuneempana. Maggien isä on irlantilainen sekä syntyperältään että temperamentiltaan, varhain kuollut äti puolestaan miellyttävä ja ja hillitty amerikkalainen keskiluokan tyttö. Äidillinen Maggie joutuu perin nuorena huolehtimaan äreästä isästään ja pikku veljestään, kasvaa naiseksi melko litterääristi romanttisen kulkurin kanssa, joka kevään ensimmäisen etelätuulen myötä katoaa palatakseen takaisin vasta joulun alla. Mies kuolee, ja Maggie jää aivan yksin. Uskon tosin, että romaanin tietty kodikkuus ja elämänmyönteisyys hankkivat sille meilläkin ystäviä, mutta pintakiilloitettu ja vesittynyt sen elämänkuva kuitenkin perusolemukseltaan on. Turvallinen romaani suositeltavaksi, koska siitä ei kukaan pahennu, mutta vain viihdemielessä kelvollinen.