Seinä

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1/1965

Teosarvio

Takakannen kuuluisaksi tietämän itävaltalaisen naiskirjailijan nimeä ei uusistakaan kirjallisista hakuteoksista tapaa, joten tuotannon määrästä ja laadusta ei ole tietoa. 'Seinä' on keinotekoisesta ja surrealistisesta alkuasetelmastaan huolimatta lukuromaanin tapaan etenevä ja normaaliin todellisuuteen sidottu. Keski-ikäinen nainen on jäänyt yksin yöksi alppilaaksossa sijaitsevaan majaan. Seuraavana aamuna hän toteaa selittämättömän seinän kasvaneen muun maailman ja metsästysmajan välille. Seinän toisella puolen kaikki on kuollutta, vain hän sekä koira, kissa ja lehmä ovat säästyneet. Alun epätoivosta ja itsetuhon ajatuksesta luovuttuaan hän Robinson Crusoen tavoin ryhtyy pitämään itseään ja eläimiään elossa. Romaania saattaisi luonnehtia uusromanttiseksi paluuksi luontoon tai eräänlaiseksi robinsonadiksi, jossa työ ja huolenpito elämän säilymisestä korvaavat hedelmättömän yksinäisyyden tuskan ja tyhjyyden. Kiinnostava ja tunnelmaltaan tiivis lukuromaani.