Kivisen kaupungin kronikka

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

12/1976

Teosarvio

Heti alkuun ja painavasti: teos on tämänsyksyisistä käännöskirjoista hienoin tähän asti käsiini osunut teos. Se on pikkupojan silmin nähty ja harvinaisen varmavaistoisesti piirretty kuva albanialaisesta pikkukaupungista, jonka yli sota vyöryy monena aaltona ja monen eri miehittäjän muodossa. Mutta kaupunki ja sen asukkaat elävät, kaikista historian tyrskyistä huolimatta, elävät väkevällä tavalla. Kadaren kielellisestikin omaperäinen kerronta kaupunkilaisten tavoista, uskomuksista ja elämänhalusta tempaa mukaansa kuin huippuluokan dekkari. Sota vaeltaa lapsen viattomien silmien ohitse sarjana jännittäviä ja käsittämättömiä tapahtumia, joita Kadare lähestyy nopeasti kuvakulmaa vaihtaen vuoroin järkyttävän realistisella, vuoroin lyyrisellä, unenomaisella sävyllä. Kirja oli ensimmäinen tutustumiseni albanialaiseen kirjallisuuteen ja todella harvinaisen upea. Meille ennestään tuntemattoman kirjallisen kulttuurin kypsän tuotteen soisi kirjastojen välityksellä leviävän mahdollisimman laajalle.