Joenrannan talossa

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

12/1979

Teosarvio

Tekijä palaa samaan joenrannan taloon ja englantilaiseen kyläyhteisöön, josta hän jo aikaisemmin on sepittänyt humoristiset perhekuvauksensa 'Aamulla kello seitsemän' ja 'Illalla kello kymmenen'. Toimelias pikkumies Gaylord, joka kauniin äitinsä, lempeän kirjailijaisänsä ja omapäisen isoisänsä kanssa asuu talossa, on entisestään hieman varttunut, mutta saa puheillaan yhä aikaan hämminkiä missä kulkeneekin. Hilpeisiin sukulaisvierailuihin ja juhliin lomittuu nyt kuten aikaisemmissakin kirjoissa myös tumma kude, väkivaltaan ja kuolemaan johtava traaginen juonne, joka tässä kirjassa syvenee jopa tekijän pessimismiksi. Ihmisiään hän kuitenkin käsittelee samankaltaisella ymmärtämyksellä ja hellyydellä kuin ennenkin. Sympaattista viihdettä.