Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Prologi

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Koko pienen ikänsä kiusaamisesta kärsinyt Johan on päättänyt muuttaa elämänsä suuntaa, ja hävitä peruskoulun jälkeen sinne, mistä hän ei tunne yhtäkään ihmistä. Jotain kuitenkin sattuu ja kaikki menee karmeasti pieleen, eikä Johan enää halua elää tässä maailmassa. Kuolema ei kuitenkaan ole Johanille vaihtoehto, vaan hän löytää uuden maailman sieltä, minne aurinko ei paista. Ja yllätyksekseen Johan saa huomata, että joku muukin on löytänyt tuon maailman.
Toisaalla kaikin puolin täydellinen Emma aloittelee psykologian opintoja yliopistossa. Kohtalo on kuitenkin päättänyt ravistella myös hänen maailmaansa. Emma on saanut elämänsä ensimmäisen työpaikan siivoajana mielisairaalassa. Yksityisen laitoksen ylläpitäjäksi paljastuu mystinen uskonlahko, ja jo ensimmäinen käynti vanhassa kartanossa saa Emmassa aikaan outoja vilunväreitä. Kylmäpäinen Emma ei kuitenkaan suostu uskomaan typeriin aavisteluihin. Mutta pian hän ei voi muutakaan, kun laitoksen todellinen toiminta alkaa paljastua hänelle pala palalta.
Mukana pakkaa sekoittamassa on myös helposti kaikesta innostuva luonnonlapsi Mimosa, joka ensitöikseen törmää uudessa kaupungissa kummalliseen Alisaan, jolla on miesystävänä aave.
(BoD)
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

172

Kieli

Lisätietoja

Ilm. myös Scarabe Kustannuksen julkaisemana 2015.