Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Valoa valoa valoa

Tyyppi

romaanit

Tekijä

Huotarinen, Vilja-Tuulia

Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

Eri kansikuvat esitetään isoina, kun osoitat tai klikkaat pikkukuvaa.

kuvaus

Tämä kirja ei sovi sinulle, jos pelkäät rakkautta tai ydinräjähdyksiä.

Mariia Ovaskainen asuu pienellä paikkakunnalla isän, äidin ja veljen kanssa. Kaikki on tavanomaista ja tasapaksua. Ruskeassa ja ahdistavassa talossa isä säilöö vitsejä, äiti ruokaa, ja yhdessä kaikki vaalivat hiljaisuutta. Äidin etenevä sairaus varjostaa perhettä, kaikki surevat ja käsittelevät sitä yksin omalla tahollaan ja tavallaan. On vuosi 1986 ja Mariia on 14-vuotias. Pohjois-Ukrainassa on Tsernobyl, joka ei ole entisellään huhtikuun jälkeen. Sen kevään jälkeen Mariiakaan ei ole sama kuin ennen, hän kohtaa Mimin. Mimi asuu Seka-Sorron talossa ja hänellä on surua silmissä. Kirja on surullinen ja kaunis. Sitä voi suositella kaikille, jotka eivät pelkää vaikeita ja rankkoja asioita. Niille, jotka haluavat uskoa siihen, että elämästä voi sittenkin löytyä valoa valoa valoa.

(Merkku / Sivupiiri)

- - -

Vahva ja vangitseva tarina nuorista

Mistä muusta voi kirjoittaa kuin kuolemasta tai rakkaudesta? Kirjan kertoja on 14-vuotias Mariia Ovaskainen, joka vihaa kirjoittamista. Silti hänen on kerrottava meille tarina vuodelta 1986, jolloin räjähti sekä Tshernobyl että Mariian tajunta. Kaikki alkoi, kun Mimi kohtasi Mariian uimarannalla ja kysyi: ”Voisitko sinä näytellä ystävääni?”

Vilja-Tuulia Huotarisen uutuus on rosoinen rakkaustarina seksuaalisuuden puhkeamisesta ja neljätoistavuotiaana tehdyistä mahdottomista valinnoista. Mariian kertomuksen kipeät teemat tulevat lukijan silmille sekä hämmentävän suoraan että rivien välistä ja koettelevat tarinan kertomisen rajoja.

(Karisto)

- - -

Vilja-Tuulia Huotarisen Valoa valoa valoa tarjoaa oivaltamisen iloa tarkkaavaiselle lukijalle. Teos ei edellytä kirjallisuuden tuntemusta, mutta Huotarisen sanataideohjaajatausta maustaa sen niin ovelasti, että tekijän antamien lukuvihjeiden soisi tulevan ymmärretyiksi. Kertoja puhuttelee lukijaa kesken tekstin, kommentoi kirjoittamaansa ja osoittaa olevansa tietoinen niin kirjallisuuden kuin kirjoittamisen traditioista.

Perhetyttö-Mariian ja "itsemurhaperheessä" kasvaneen Mimin suhde alkaa huonosti, kun Mariiaa luulee nähneensä Mimillä huumeita ja kertoo asiasta luokan tytöille. Mimiä ruvetaan hyljeksimään uudessa koulussa ja Mariia alkaa "leikkiä" Mimin ystävää korjatakseen perättömien puheittensa seurauksia. Mariiaa saa kutsun Seka-Sortoon, missä Mimin vastahankainen täti pitää yllä taloutta sekalaiselle sukulaisjoukolle.

Kirja kuvaa väkevästi tyttöjen välistä sidettä. Kirjan alkulehdiltä löytyvä viittaus salaiseen Sisareen muistutti tämän lukijan mieliin ensimmäiseksi runoilija Edith Södergranin vahvan tunteen Hagar Olssonin. Seuraavaksi se vei Prinssi Edwardin saarille L. M. Montgomeryn maisemiin. Vihervaaran Anna rakasti palavasti Dianaa, mutta ei suudellut tätä, vaan avioitui säädyllisesti Gilbertinsä kanssa. Huotarisen kirjassa tyttöjen välinen ystävyys saa painokkuutta, joka liittyy varhaisempaan tyttökirjatraditioon, mutta antaa tyttöjen väliselle ystävyydelle merkityksiä, joiden läpi emme lue tradition varhaisempia teoksia. Näiden tyttöjen tunne nimittäin vaatii sinetikseen suudelman ja enemmänkin.

Kirjassa yhtyvät tuttu ja vieras, tyttökirjatraditio ja naisten välinen rakkaus, hämmentävällä tavalla ja lahjakkaasti. Huotarinen on tarttunut kiinnostavasti herkkään ja liikuttavaan elämänvaiheeseen, jossa aletaan kääntyä kohti omaa olemusta ja totuutta.

(Kirsi Kaulio/ Sanojen aika)