Pohjoista puhetta

Aikalaisarvio
Aikalaisarvio Arvostelevasta kirjaluettelosta (AKL). Huom., saattaa sisältää juonipaljastuksia!

Tyyppi

kokoomateokset

kuvaus

Pohjoista puhetta on kirja Suomen suurimmalta kehitysalueelta, jota myös Siirtomaasuomeksi sanotaan. Pohjois-Suomen taloudellisesta riistosta on puhuttu paljon, henkisestä riistosta vähemmän. Täältä virtaa etelään puun, sähkön, ja metalli lisäksi henkistä pääomaa: nuoria, opiskelijoita, taiteilijoita.

Pohjois-Suomi pyrkii itsenäistymään sekä taloudellisesti että henkisesti. Siitä on pohjoista puhetta yhtenä osoituksena. Teksti on saatu Pohjoiset Kirjailijat r.y:n vuoden -70 alussa julistamasta kirjoituskilpailusta, joka oli avoin kaikille Lapin ja Oulun läänin asukkaille. Kilpailuun osallistui parisataa kirjoittajaa lähes kolmellasadalla työllä.

Sopivaa tekstiä olisi ollut vaikka kahteen kirjaan. Kovan karsinnan jälkeen kokoelmaan jäi 15 kirjoittajaa. Valintaperusteet eivät olleet ainoastaan esteettiset. Pyritiin saamaan läpileikkaus aineistosta: eri aihepiirit, sosiaaliset ryhmät, tyylilajit. Mukana on kirjoitustyyliä nuorisoslangista haanpääläiseen savottakuvaukseen, sosiaalista tasoa siirtotyöläisestä kenraaliin, elämänpiiriä vankilasta lestadiolaisseuroihin. Kirja pyrkii siten olemaan mahdollisimman monipuolinen kartoitus siitä maastosta ja henkisestä ilmastosta, jossa pohjoisen ihmiset elävät. (Takakansitekstistä)

Aiheet ja teemat

Konkreettiset tapahtumapaikat

Alkukieli

Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Alanimeke

Pohjoiset kirjailijat ry:n julkaisu

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

127

Kustantaja