Kaupunki

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

3/1974

Teosarvio

Snopesin kiipijäsuvun vaiheita kuvaavan trilogian toinen osa, jossa Snopesit alun syrjäkylästä siirtyvät valloittamaan piirikunnan pääkaupunkia keulakuvinaan Flem Snopes ja hänen kaunis vaimonsa, jonka rakkausseikkailuja aviomies kyynisesti käyttää hyväkseen rakentaessaan omaisuuttaan ja vaikutusvaltaansa kaupungissa. Ensimmäisen osan tavoin tässäkin kolme kertojaa selostaa oman laatunsa mukaisesti tapahtumien ja tilanteiden kehitystä, ja näkökulman vaihdoin eri osuuksiin syntyy aina uusia viritteitä, ironiaa, kansantarinallista veijarihenkeä, irvokkuutta ja myös peritragiikkaa. Ensimmäinenkään osa ei ollut vallan kevytlukuinen, mutta tämä tuntuu etenevän vielä hitaammin ja vaikeammin ja ikään kuin vailla tarvittavaa sisäistä jännitettä, niin taiten herkullisia kuin jotkut yksityiset osuudet ovatkin.