Nuoren lääkärin päiväkirja

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.
Aikalaisarvio 1 | Aikalaisarvio 2

Ilmestynyt numerossa

1/1958

Teosarvio

Itsenäinen jatko aikaisemmin suomennettuun lääkäriromaaniin "Valkeat miehet", jossa kuvattiin nuoren ranskalaisen lääketieteen opiskelijan opiskeluvuosia. Uudessa romaanissa vasta valmistunut nuori tohtori lähtee etäiselle maaseudulle sikäläisen vanhan lääkärin sijaiseksi ja kertoo päiväkirjan muodossa maaseutulääkärin työpäivistä ja kamppailusta talonpoikien tietämättömyyttä ja taikauskoa vastaan. Romaani on miellyttävästi ja kiinnostavasti kirjoitettu hamaan siihen saakka, missä ryhdytään selvittelemään nuoren lääkärin sotkuisia rakkausasioita, mutta jokin keino kai kirjailijan on keksittävä, jotta nuori lääkäri päättäisi lopullisesti lähteä maaseutulääkäriksi, vaikka ura ei erikoisen ruusuiselta näyttäisikään. Romaani on melko hyvä lajissaan.