Opettajattaren päiväkirja
Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.
Teoksen kuvailutiedot
Ilmestynyt numerossa
10/1958
Teosarvio
Aivan koruton ja välitön sarja kuvauksia sardinialaisen nuoren opettajattaren työkentältä köyhissä ja alkeellisissa Sardinian syrjäkylissä. Ilman varsinaista juonta nuori opettajatar liukuu aiheesta toiseen, kertoo oppilaistaan ja heidän vanhemmistaan, maan tuskallisesta köyhyydestä ja sen vaikutuksesta kansanluonteeseen, tarinoi hupaisasti vaikeuksistaan ja opettajakommelluksistaan sekä väläyttää oppilaittensa ainepoimintojen välityksellä ikään kuin sisältä käsin näkymiä elintavoista ja kansankäsityksistä. Kirja on miellyttävä ja lämmin, koska sen tekijä on kohdistanut koko kirjoittajantaitonsa kuvattaviinsa eikä tavoitellut omaa kirjailijankunniaansa. Siltä ainakin tuntuu. Kernaasati kirjastoihin.