Angelika ja demoni

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

11/1972

Teosarvio

Ikivihreä Angelika saapuu suurina painoksina luoksemme jo kahdeksannen kerran. Sarjan alkuosien seikkailijatarhahmo on kesyyntynyt jonkinlaiseksi laupeudenenkeliksi, tämä on kai merkki Angelikan
keski-ikäisyydestä, ulkonaisesti hän on yhtä lumoava kuin ennenkin. Kirjan 'demoni' on kaunis ja kavala nainen, huomatkaa, oppinut, liian viisas nainen, jonka valheisiin ja ansoihin Angelika viattomuuttaan aluksi lankeaa. Tietysti Angelikan silmät lopulta avautuvat, tietysti hyve ja oikea rakkaus voittavat demonin juonet ja Angelikan tarina voi jatkua iloksemme tai harmiksemme, miten sen ottaa.