Kuka murhasi rouva Skrofin?

Nokkela kirjailija on saanut sepitetyksi salapoliisiromaanin, joka puolustaa paikkansa alansa keskitasoa parempien joukossa kansainvälisestikin. Siinä on kiinteää jännitystä ja epäluulot hajaantuvat riittävän monelle taholle, ei satu liikaa yllättäviä, mahdottomia käänteitä eikä jatkuvia rikoksia, lukija saa askel askeleelta seurata poliisiviranomaisten yrityksiä asian selvittämiseksi; Heikoin kohta on murhan motiivi, jota ei kernaasti voi pitää uskottavana. Huumoriakin viljellään, niin että kertomus välistä rupeaa muistuttamaan suorastaan Wodehousea, mikä tuntuu välistä vähän rikkovan tyyliä, vaikka se muuten vaikuttaakin keventävästi. Salapoliisiromaanit eivät yleensä kuulu kirjastoihin hankittaviin teoksiin, mutta tämän saattaa alansa merkittävänä kotimaisena saavutuksena ja itsessään harmittomana kertomuksena liittää, jos halutaan, suurehkojen kirjastojen kokoelmiin.