Kolme

Peltonen taitaa olla tämänhetkisistä kirjoittajistamme monipuolisimpia: proosaa, runoja, pakinoita, näytelmiä sekä teatterille että televisiolle. Nyt ilmestynyt Kolme on Peltosen toinen romaani. Se kertoo tavanomaisen kolmiotarinan miehestä, vaimosta ja rakastajasta. Peltosen kerronta on kuitenkin kaukana tavanomaisuudesta (paitsi kun hän tahallaan, parodioidakseen, kirjoittaa "tavanomaisesti"). Se on samalla hilpeää komediaa ja klassillista murhenäytelmää, helkkää runoa ja karkeaa arkiproosaa, ihmisten pieniä iloja ja suuria suruja, elämää, jossa kuolema on aina jossain lähellä muistuttamassa olemassaolostaan. Romaanin voi lukea viihteenä, sellaisenakin se on hyvin pätevää. Mutta se on enemmän, kirja, joka uudella lukemisella näyttää itsestään aivan uudet kasvot. Peltosen tapa käyttää kieltä on niin monimielistä, ettei läheskään kaikkia vivahteita yhdellä lukemisella tavoita, varsinkin kun kirja on kirjoitettu niin vetävästi, että sen lukee ahmimalla. Mielestäni Peltonen on nykyisen nuoren polven kaikkein kiinnostavimpia kirjailijoita.