Neljätoista hallitsijaa

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1/1971

Teosarvio

Haavikko, Paavo: Neljätoista hallitsijaa.

Haavikon uusin kirja liittyy tiiviisti hänen aiemmin eri yhteyksissä esittämiinsä tulkintoihin historiasta, sen merkityksestä ja olemuksesta. Neljätoista hallitsijaa kertoo eräästä Bysantin kriisiajasta ja siihen liittyvistä ihmisistä. Johtaja on kuollut, uutta etsitään, historiaa tehdään ja kirjoitetaan. Vähitellen Haavikon näkemys kuitenkin paljastuu: historia on varsinainen primus motor, se valitsee ja päättää, ihminen ja hänen tahtonsa on pelkkä orja sen kaleerissa. Olipa aika mikä hyvänsä, 1000 tai 1970, historia kulkee eteenpäin omien tuntemattomien lakiensa mukaan, siihen voimme vaikuttaa yhtä paljon kuin auringon joka-aamuiseen nousuun.
Tämän ainakin uutta käsitteellistä ajattelutapaa vaativan filosofian lisäksi teos on myös loistavaa, runsasta runoa, josta riittää kielellistä herkkua loputtomiin. Tämän nautiskelun on jokaisen kirjaston tehtävä käyttäjilleen mahdolliseksi.