Operaatio puusammakko

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

2/1968

Teosarvio

Teoksen sattuvasanainen ja itseironinen minä-kertoja on tiedemies, joka osallistuttuaan maansa salaisen tiedustelupalvelun toimeenpaneman peiteoperaation "Puusammakon" valmisteluihin joutuu puolittain tahtomattaan myös sitä toteuttamaan ja miltei menettämään henkensä ns. kansallisen edun nimissä. Tekijä käyttelee keinojaan ja tyylivarojaan ihailtavan älykkäästi ja taloudellisesti. Toiminta on nopeaa, havainnot iskeviä, ja lukijan itsetuntoa hivelee, kun asioita ei selitellä tarpeettomasti. Liikakäytössä kauhtunut agenttiteema saa uutta ilmettä vastahakoisen "sankarin" kannanotoista, joissa on annos kritiikkiäkin mukana.