Hyvä maa

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1933

Teosarvio

Kiinalaisen maahengen kirja. Amerikkalaisen lähetyssaarnaajan Kiinassa kasvanut tytär on osannut kuvata tämän maan maalaiskansaa myötä- ja vastoinkäymisineen, iloineen ja suruineen, niin elävästi ja luontevasti, että lukija uskoo, olojen olevan juuri sellaisia. Toisaalta monet tavat ja ajatukset ovat meistä outoja ja kummallisia, toisaalta melkein säpsähdyttää ihmisten samankaltaisuus maailman kaikilla äärillä. Helposti luettava, taitavasti sommiteltu kirja, jonka luulisi herättävän monenlaisten lukijain mielenkiintoa. Suositellaan pieniinkin kirjastoihin.