Roomasta pohjoiseen
Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.
Teoksen kuvailutiedot
Ilmestynyt numerossa
9/1965
Teosarvio
Alussa osuvaa Rooman kuvausta ja kiintoisasti liikkeelle lähtevä kansainväliseen huumausainekauppaan ja vakoiluun liittyvä juoni, joka kuitenkin ajan mittaan sekavoituu ja solmuuntuu liikaa, jolloin lukija ennättää jo työlästyäkin. Ei taidotonta, mutta ei liioin tuikitarpeellista yhteisillä varoilla hankittavaa viihdettä, sillä hintaakin on melkoisesti.