Vartija

Weilin + Göösin dekkarikilpailun voittajateos on uuden kustantajan huostassa saanut vähän akateemisen kuivakkaan ulkoasun, joten päältä käsin sitä on vaikea edes dekkariksi tunnistaa. Ja mistä mahtaa johtua, että siitä on myös puhuttu kuin jostakin yhteiskunnallisesta teoksesta ikään, vaikka se ihan dekkarilajissaan on sangen iskevää, vauhdikasta ja jopa nautittavasti mustan huumorin sävyttämää tekstiä. Siinä on käytetty simultaanitekniikkaa hyväksi sangen taitavasti, jolloin näkökulmanvaihdoin toteutetaan tappajan ja uhrin samanaikaiset toiminnat ja toisaalta toisiaan vähän kerrassaan kiihdyttäen lähestyvä tappajan ja virkavallan kohtaaminen. Tekijä käyttelee kirjallista slangia osuvasti luonnehtimaan nuoria uhreja ja vaihtaa tyystin tyylilajia mielisairaan tappajan kohdalla. Mielestäni tämän syksyn dekkarituotannon ehdotonta kärkeä.