Tiilentekijän lauluja

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

2/1945

Teosarvio

Teoksen nimi jo suurin piirtein kertoo sen sisällyksen. Miltei joka runossa on kuitenkin kansamme nykyhetkeen tai tekijän omaan kutsumukseen liittyvä vertauskuvallinen sanonta, joka laajentaa runon merkitystä. Muoto on kuitenkin usein kankeahko, vaikka tekijä toisaalta osoittaa eräissä runoissa melkoista näppäryyttäkin. Milloin tekijä tyytyy yksinkertaiseen saneluun, silloin hän saa myös tunteen usein elämään, mutta eräissä vakavissa runoissa riimittely menee liian pitkälle, kun muoto on lähinnä humoristinen, mutta sisältö, kuten sanottu, vakava. Oikea runollinen innoitus tuntuu sanelleen sellaisen osaston kuin "Ruutille".

V. S.