Jumala on kauneus

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

8/1959

Teosarvio

Tekijä on halunnut korostaa, että kysymyksessä ei ole elämäkertaromaani, vaan romaani "kauneuden kokemisesta". Toisaalta ei kuitenkaan ole salattu, että romaanin päähenkilön esikuvana on ollut tunnettu pohjalainen taiteilija Vilho Lampi, jonka oma kuva koristaa kirjan päällystä. Tiettävästi kirjailija on päähenkilönsä kuvauksessa paljonkin saanut aineistoa Lammen elämästä ja varsinkin tuotannosta, mutta älkäämme siis kuitenkaan lukeko kirjaa elämäkertaromaanina. Missä määrin Rintala on sitten onnistunut kuvaamaan "kauneuden kokemista", tätä perin vaikeata ja subjektiivista aihetta, siitä voidaan tietenkin olla eri mieltä, mutta joka tapauksessa tuntuu kuin kirjailija olisi saanut siitä irti ihmeteltävän paljon. Tällainen aihe on nimenomaan Rintalalle uusi, ja tuntuu siltä, että hän sen parissa on saanut aikaan tähän asti kiinteimmän ja hallituimman teoksensa. Reportaashiomaisuutta hän ei kylläkään ole kokonaan pystynyt välttämään, muta joka tapauksessa Rintala pystyy antamaan oman kauneusnäkemyksensä puolesta usein ympäristöä vastaan.