Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Neljä tyttöä ja maagiset farkut

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
Kansikuva
Kansikuva
Eri kansikuvat esitetään isoina, kun osoitat tai klikkaat pikkukuvaa.

kuvaus

Carmenin äiti on puertoricolainen, isä on sinisilmäinen ja valkoihoinen. Vanhemmat ovat eronneet ja isä on muuttanut Etelä-Carolinaan. Kauniin, maalausta harrastavan Lenan vanhemmat ovat muuttaneet Yhdysvaltoihin Kreikasta. Urheilullisen ja määrätietoisen Bridgetin vakavasta masennuksesta kärsinyt äiti on kuollut (ilmeisesti kyseessä oli itsemurha) tytön ollessa 11-vuotias ja Bridget elää kaksoisveljensä, tietokonenörtti Perryn ja kotoa enimmäkseen poissa olevan isänsä kanssa. Kapinallisen Tibbyn vanhemmat olivat aikoinaan radikaaleja, vaihtoehtoelämää viettäviä ihmisiä, jotka nyttemmin ovat antaneet periksi materialismille ja ns. normaalille elämälle.

Tänä kesänä kaikki ovat lähdössä eri suuntiin. Carmen on ostanut parilla dollarilla kirpputorilta farkut, jotka hän aikoo ennen lähtöään heittää pois. Tytöt kuitenkin huomaavat, että farkut näyttävät heidän kaikkien päällä todella hyviltä, vaikka he ovat erikokoisia ja -muotoisia. Siitä he päättelevät niiden olevan maagiset farkut. He päättävät kierrättää housuja kesän aikana, jotta ne yhdistäisivät heitä silloinkin, kun he ovat erossa. He perustavat juhlallisesti Maagisten farkkujen sisarkunnan.

(Lastenkirjainstituutti)

- - -

Ne ovat aivan tavalliset, kirpputorilta ostetut farkut – niin tytöt ainakin luulevat. Tosiasiassa ne ovat maagiset farkut, jotka vaikuttavat jokaisen tytön kesään.

Ystävykset Lena, Tibby, Bridget ja Carmen viettävät ensimmäistä kertaa kesälomaa erillään toisistaan. Ystävyytensä merkiksi he hankkivat yhteiset farkut, jotka kiertävät jokaisella vuorotellen.

Lena ottaa farkut mukaansa Kreikkaan, ihastuu ja joutuu keskelle kiusallisia väärinkäsityksiä.

Tibby päättää kuvat tylsästä kotikaupungistaan kertovan videon. Hän lainaa farkkuja uudelle ystävälle, joka muuttaa hänen käsityksensä elämästä perin pohjin.

Bridget vie farkut jalkapalloleirille Meksikoon ja toivoo, että ne auttaisivat häntä tekemään valloituksen.

Carmenia hävettää: farkut todistavat kuinka hän muuttuu ilkeäksi tytärpuoleksi, kun loma ei sujukaan hänen toiveidensa mukaisesti.

Yllätyksellinen tarina tuulettaa naurun, ystävyyden ja elämänhalun puolesta.

(takakansiteksti)

- - -

Lena, Tibby, Bridget ja Carmen viettävät ensimmäistä kertaa kesälomaa erillään toisistaan. Ystävyytensä merkiksi he hankkivat yhteiset farkut, jotka kiertävät jokaisella vuorotellen.

Tytöt luulevat kirpputorilta ostettuja housuja aivan tavallisiksi, mutta tosiasiassa ne ovat maagiset farkut, jotka vaikuttavat heidän kaikkien kesään.

Lena ottaa farkut mukaansa Kreikkaan ja joutuu keskelle kiusallisia väärinkäsityksiä. Tibby lainaa ne ystävälle, joka muuttaa hänen näkemyksensä elämästä. Bridget vie housut Meksikoon ja toivoo, että ne auttaisivat häntä tekemään valloituksen. Carmenia taas hävettää: farkut todistavat kuinka hän muuttuu ilkeäksi tytärpuoleksi, kun loma ei sujukaan hänen toiveidensa mukaisesti.

(WSOY)
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

297

Kustantaja

Kieli

Kääntäjä

Sarjamerkintä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

377

Kustantaja

Kieli

Kääntäjä

Sarjamerkintä