Välijääkausi 4

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

11/1972

Teosarvio

Abé, Kobo: Välijääkausi 4.

Japanilaisen Kobo Abén tieteisromaani tuntuu maallikosta tiedoiltaan lajin tavanomaisia yrityksiä huomattavasti runsaammalta ja on sen mukaisesti osin vaikealukuinen. Tietokoneiden käyttömahdollisuuksia ja erityisesti tulevaisuuden ennustamista käsittelevään kehykseen liittyy kuitenkin myös jännitysjuoni, joka osaltaan auttaa eteenpäin tässä kieltämättä kiehtovassa mutta ongelmalliseksi jäävässä kirjassa. Loppusanoissaan tekijä kertoo halunneensa saada lukijan vakavasti pohtimaan tulevaisuuden julmuutta, tuntemaan jännitystä ja levottomuutta, ryhtymään kaksinpuheluun itsensä kanssa. Aivan varma en ole tämän tavoitteen toteutumisesta: Abén fantasian rientoa ihastellessa kirjan voi kyllä kokea jännittäväksi, mutta toinen asia on, missä määrin Abé näyllään pystyy valaisemaan tämän hetken todellisuutta. Viittaukset tiedemiesten vastuuseen sekä poliitikkojen ja pääomapiirien etuihin eivät summittaisuudessaan vielä riitä lenkeiksi.