Suistunut enkeli

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

11/1986

Teosarvio

Per Olov Enquistia on suomennettu ahkerasti, neljä romaania, dokumenttiromaani Strindbergistä, jonka elämään liittyy toinen käännetyistä näytelmistä Tribadien yö. Uusin on vaikea luettava, sillä Enquist limittää pieneen romaaniin kolme eriskummallista rakkaustarinaa. Ensimmäisessä epämuodostuneen miehen päästä kasvaa naisen pää, he ovat toistensa rakastuneita vankeja. Toinen tarina kertoo vanhemmista, joiden lapsi murhataan ja murhaajasta, epätoivosta ja kiintymyksestä. Kolmas tarina kertoo Bert Brechtin ja hänen ensimmäisen, mielisairaan vaimonsa Ruth Berlaun tarinan. Vasta Brechtin kuoleman jälkeen he elivät onnellisinta aikaa. Saumanpaikkoja ei juuri näy, tarinat menevät sekaisin, sekoittuvat yhdeksi suureksi vyyhdeksi, jonka alku- tai loppupäätä ei helposti löydä.