Hadži-Murat

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

2/1948

Teosarvio

Romaani julkaistiin vasta suuren tekijänsä kuoleman jälkeen 1912, mutta aiheensa ja käsittelytapansa puolesta se tuntuu varsin läheisesti liittyvän hänen nuoruudentuotantoonsa. Hadži-Murat on kaukaasialainen päällikkö, joka henkilökohtaisista syistä liittyy venäläisiin ja tulee lopulta ammutuksi yrittäessään paeta takaisin omiensa puolelle. Tolstoi on tässäkin teoksessaan hyvin etevä kertoja ja ihmiskuvaaja, jonka kynänjälkiä seuraa mitä suurimmalla mielenkiinnolla.

T. P.