Sydän kuin jäätä

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

6/1971

Teosarvio

Whitney, Phyllis A.: Sydän kuin jäätä.

Hätiköiden solmittu avioliitto johtaa ensirakkauttaan yhä sureksivan Dinan taiteilija-aviomiehen etäiseen kotitaloon, joka tapahtumien nykyisyydestä huolimatta on missiromaanien luonteenomainen linna. Ja samaa perua ovat muutkin kuteet: paikka on jälleen arvoitusten tyyssija ja aviomiehen kaunis kaksoissisar varsinainen hornatar, jonka lempipuuhaa on kylvää okaita nuorikon onneen, sisarusten suhde kun on kiero ja epäterve. Kauhujen ja kuolon kylvön keskellä lukijaa varmasti lohduttaa tieto siitä, että haikailtu ensi-rakkaus on kummasti samoissa maisemissa ja kädet ojossa Dinaa odottamassa. Kauhutunnelmaa on tehty oikein olan takaa ja tehokeinoja säästelemättä, mikseipä lajinsa ammattirutiinillakin. Minkä silti mahdan, että kirjaan käytetty raha on mielestäni harmittomuudestaan huolimatta tuhlausta, koska hiven uskottavuutta lienee minimipyyntö viihteessäkin.