Enkelten kaupunki

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

5/1963

Teosarvio

Kuvaus v. 1885 Los Angelesista - Enkelten kaupungista – jossa siihen aikaan oli "kolme hyvää hotellia, kaksikymmentäseitsemän kirkkoa ja 350 puhelinta" – ja jolla oli tulevaisuus edessään. Kaupungin muodostuminen kiinteistökeinottelijoiden maaperäksi, kiihkeä, kuumeinen vallan ja omaisuuden tavoittelu ja luonnollisesti taistelu kaupungin sulottarista muodostavat romaanin rungon. Rakkaustarinoita on monta, keskeisimmän langat kutoutuvat nuoren, idealistisen Mirandan ja kaupunkiin muiden seikkailijoiden kanssa saapuneen Whitin ympärille. – Viihderomaani, jonka tarjoamat historialliset ja ajan kuvaukselliset välähdykset eivät sanottavasti ketään rikastuta. Tuskinpa tätä kirjastoissa kaivataan.