Sotilaan tie

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

2/1978

Teosarvio

Kirja pyrkii selvittämään päähenkilönsä ajatuksia toisen maailmansodan vaiheissa, Ranskassa ja itärintamalla. Alkuun juoni kulkee sekavahkosti ja hypähdellen. Mitään uutta ei sotilaan sielunelämään tule tämän avulla. Kirja ei ihannoi sotaa, ei järin tuomitsekaan, mutta antaa siitä kuitenkin kielteisen kuvan. Kun kirjan on lukenut, ei mieleen ole jäänyt suuriakaan.