Laulujen virta

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1936

Teosarvio

Tämä laaja suomennosvalikoima sisältää 44 saksalaisen lyyrikon runoja, enimmät 1800-luvulta. Suomentaja on tehnyt paljon työtä tulkitakseen suomeksi perin vaikeasti vieraalle kielelle siirtyviä hengentuotteita. Suomennokset ovat päältäkatsoen. muotonsa puolesta virheettömiä. Mutta pistokokeista päättäen ne ovat aivan liian vähän sanatarkkoja. Hyvinkin tärkeää, monesti kaikista tärkeintä on jäänyt kääntämättä. Runous, jota alkuperäisessä muodossaan voisi verrata kukkiviin ja tuoksuviin puihin ja pensaisiin, on käännöksissä muuttunut kukkansa ja tuoksunsa, jopa lehtensä ja oksansakin menettäneiksi, leikellyiksi rungoiksi.