Erkki ihmemaassa
Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.
Teoksen kuvailutiedot
Tekijä
Ilmestynyt numerossa
12/1970
Teosarvio
Oittinen, Vesa & Tuomisto, Timo O.: Erkki ihmemaassa.
Avoimesti poliittisen sarjakuvan perinnettä Suomessa ei ole nimeksikään, joten jo siksi on tätä kirjaa pidettävä merkittävänä uuden taide- ja informaatiomuodon sovelluksena ja kehittäjänä. Sanan ja kuvan yhdistäminen tasapainoiseksi ilmaisu välineeksi ei ole helppoa,yleensä jompikumpi jää toisen varjoon tai tyytyy toistamaan saman asian. Näin on käynyt vähän tässäkin: kuva ei kanna niin niin pitkälle kuin teksti, vaikka runsaisiin yksityiskohtiin syventyminen kertookin joskus jotain uutta.
Mutta joka tapauksessa Erkin kohtalot Jaska Jokusen villapaidassa (!) muodostuvat vaikuttavaksi elämykseksi. Erkin ja hänen tyttönsä via dolorosa oikeudenmukaisen elämänmuotomme vasemmalla laidalla herättänee monet uudelleen arvioimaan joitakin aiemmin itsestään selviä asioita.