Herttarouva ja ristikuningas

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1933

Teosarvio

Paula Rankala, oopperalaulajatar ja maanviljelysneuvos Rangell ovat olleet erossa kymmenkunta vuotta ja alkavat vanhentuessaan suunnitella uusia avioliittoja, kun heidän lapsensa, kaksoset Kirsti ja Pauli, kujeellaan kehittävät asiat niin, että vanhemmat jälleen löytävät toisensa. Muista henkilöistä huomattavin on vajaakykyisten huoltoa harrastava eduskuntanainen Elin Eliasson, jonka harrastus- ja toimintapiiri on ristiriidassa sen naurettavan osan kanssa, jonka tekijä hänelle on antanut, ja sen takia häiritsee näytelmän muuten sangen huvittavaa kokonaisvaikutusta. Näytelmä soveltuu hyvin seuranäyttämöidenkin esitettäväksi. – Näyttämönä kaupunkilais-olohuone ja maalaiskartanon kuistikko, Henkilöitä 4 miestä ja 5 naista.