Testamentti

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

6/1976

Teosarvio

Kun romaanista tehdään elokuva tai TV-sarja, on lopputulos tavallisesti aivan muuta kuin alkuperäinen teos. Kun sen sijaan sarjafilmi muunnetaan kirjan muotoon, ollaan esikuvalle uskollisia viimeistä vuorosanaa myöten. Niin kai tässäkin, vaikka en ole sattunut näkemään ainuttakaan Testamentin jaksoa. Tämä TV-sarja lienee erittäin suosittu ja kirjankin perusteella sen tavallaan ymmärtää. Kyllä konstikkaat ihmissuhteet tällä tavoin pintaa hipoen ja taatusti tehoavia seikkoja korostaen esitettynä menevät Peyton Place-tyyppiseen ohjelmistoon ihastuneeseen katsojakuntaan kuin häkä. Ehkäpä kirjallakin on viihdearvoa myös juuri tuolle yleisölle.