Kruununprinssit

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

10 / 1973

Teosarvio

Ardelius, Lars: Kruununprinssit.

Kruununprinssit on saanut paljon kiitosta ja palkintoja osakseen. Kirja kuvaa Ruotsin yhteiskuntaa ja oloja kolmikymmenluvulta nykypäiviin. Juoniasetelma, jonka välityksellä Ardelius sanottavansa esittää, on hyvin valittu: identtiset kaksospojat joutuvat lapsena erilleen, toinen varakkaan lääkärin ottopojaksi, toinen työläisperheen kasvatiksi. Veljesten vaiheista kertoessaan tekijä liikkuu kummassakin ympäristössä yhtä taitavasti, piirtää teräviä usein satiirisia kuvia erityisesti ruotsalaisen "bättre folkin" edustajista. Samalla hän hienosti, kärjistämättä, kuvaa, miten pojat kasvavat eri suuntiin, miten ympäristön vaikutus ainakin näennäisesti hautaa alleen yhteiset perintötekijät. Kruununprinssit on kirjallisena suorituksena erinomainen, tasapainoinen ja johdonmukainen, sanonnaltaan ia sanomaltaan selkeä romaani, jota voi suositella sekä lukemaan tottuneille että vähemmän lukeneille.