Muistojen majatalo

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

3/1977

Teosarvio

Amerikkalaiset kirjailijat ovat viehättyneitä Uuden Englannin historiasta, minkä kyllä ymmärtää, sieltähän alkaa koko Yhdysvaltain historia ensimmäisten maahan saapuneiden siirtolaisten mukana. Seton kertoo erään suvun vaiheista, erityisesti Hesper-nimisestä naisesta, jonka elämä pikku tytöstä vanhukseksi muodostaa kirjan juonen. Hesperin koti on majatalo, jonka maahanmuuttaneet esivanhemmat rakensivat. Kirjan tapahtumat alkavat sisällissodan ajoilta ja päättyvät tämän vuosisadan puolella. Seton on luotettava viihdekirjailija, hänen kynänsä jälki on huolellista ja yleensä verrattain täyteläistä. Tämäkin kirja on ns. naistenviihteen paremmasta päästä.