Kuninkaan komissaari

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

12/1984

Teosarvio

Kunnianarvoisan lontoolaisen pankin nuori johtaja havaitsee, että pankki maksaa jatkuvasti suurehkon summan eräälle tilille eikä maksulla ole mitään aikarajoitusta. Tilin alkuperää aletaan selvittää. Arvoituksen ratkaisu tulee pankille kalliiksi, sillä selvittäjiä juoksuttaa jo kuollut henkilö omien muistiinpanojensa perässä oikein kätketyn aarteen malliin. Juoksuttaja on Venäjän vallankumouksen aikaan saanut Englannin kuninkaalta määräyksen yrittää saada tsaari Nikolai II ja tämän perhe elävänä pois Venäjältä. Kaupan takuumiehenä on vaikutusvaltainen asetehtailija, joka jahtaa tsaarin kalleuksia. Historiasta tiedämme kuinka Nikolain kävi, mutta kuinka kävi hänen aarteittensa? Takauksena aarteen länteenjäämiselle toimivat tiedot Leninin epäeettisistä sopimuksista. Vähän harvaa tekstiä, mutta juoni on erinomainen ja kuljetus aarteenetsintöineen hauska. Erilaisia toisiaan vastaan taistelevia klikkejä Venäjällä kuvataan myös hyvin. Seikkailuviihteen parhaasta päästä.