Valtuuskunta

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1/1974

Teosarvio

Valtuuskunta on erikoinen tieteisromaani muodoltaan: kirja perustuu samannimiseen televisiofilmiin, missä juonena on erään televisioreportterin kuoleman jälkeen löytyneen materiaalin tutkiminen. Tapasiko Will Roczinski todella toiselta tähdeltä saapuneen "valtuuskunnan"? Erler sekoittaa mainiosti toden ja tarun, mm. useimmat kirjan haastatteluista ovat sanatarkasti aitoja. Saksalainen tv-ryhmä seuraa jälkiä yllättävään loppuratkaisuun saakka. Reportaasinomainen tekotapa on minusta selvä etu tämäntyyppiselle kirjalle: tapahtumat heijastuvat nopeasti ja vaihtelevasti lukijan eteen, samalla autenttisella aineksella luodataan kysymystä mitä ufot ovat, onko heitä. Mielenkiintoinen ja nautittava lisä science fiction-käännöksiimme.