Lautalla yli Enonselän

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

6/1953

Teosarvio

Riikkilä jatkaa valtauksiaan nuorisonkirjallisuuden saralla. Viimeksi ilmestynyt teos on tiettävästi syntyvaiheiltaan varhaisempi kuin kotkalaispoikien touhuja esittelevät kirjat. Päähenkilöinä ovat nyt kolme reipasta maalaispoikaa ja heidän kaupunkilaisserkkunsa, joka on lähetetty ammentamaan terveyttä maaseudulta. Kuvaus huipentuu poikien joutuessa "Robinsoneiksi" saarelle, jolta Heyerdahlin kirjan esimerkkiä noudattaen pyrkivät pois vajavaisista tarveaineista kokoonkyhätyllä lautalla. Ainoana uimataitoisena oli nuorin heistä lähtenyt uiden hakemaan apua, mutta joutuu elämänsä seikkailuun avunhakuretkellään. Kekseliäästi sommiteltu juttu, jonka tyyli on pirteätä ja värikästä. Kirjastoihin.