Myötä- ja vastoinkäymisissä

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1932

Teosarvio

Kertomus talon tyttären ja hänen kansanopisto-opettajansa, nuoren maisterin avioliitosta. Alussa kaikki näyttää miehen menettelyn vuoksi mahdottomalta, mutta lopuksi aviopuolisot löytävät toisensa miehenkin päädyttyä vaimon jo aikaisemmin kokemaan uskonnolliseen heräämykseen. Hyväätarkoittavan teoksen suurena heikkoutena on psykologian puute. Niinpä on aivan perustelemattomaksi jätetty miehen kummallinen ja ristiriitainen käytös, sen syyt eivät lopuksikaan lukijalle selviä.