Enkelit lennossa

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

11/1985

Teosarvio

Lisa Alther on jo aikaisemmin suomennetuissakin romaaneissaan kajonnut nykynaisen elämänpulmiin hyvän viihteen keinoin, hän on kertojana älykäs, kirpeän huumorintajuinen ja jopa omintakeinen. "Enkelit lennossa" on toisaalta takautumistä ja nykyhetken keskusteluista koostuva kahden hyvin erilaisen naisen elämäntarina, toisaalta kuvaus terapiasuhteen moninaisista vaiheista. Potilas on sekä naisen ja ihmisen osassaan että ammatissaan itsensä uuvuksiin ajanut sairaanhoitaja, toinen ja jo iäkkäämpi nainen monien rankkojen elämänkokemusten kypsyttämä ja ammattinsa osaava, mutta jossakin määrin siinä turhautunut psykiatri. Lähes koko kirja on ulkoisesti lähinnä tämän terapiasuhteen kehittelyä, kummankin perustuntoja esiin raastavia keskusteluja, joissa mennyt ja nykyinen kasvavat aikanaan tervehdyttävästi yhteen. Moni nykynainen löytää varmaankin tässä teoksessa riittämiin samastuskohteita ja kenties myös ajatusvirikkeitä omien pulmien ratkaisemiseksi. Saattaako hyvältä viihderomaanilta enää enempää pyytää.