Sorjonen, Kyösti

Kirjailijan muu nimi

Joel

Synnyinaika

Synnyinpaikka

Opiskelupaikkakunta tai -paikkakunnat

Asuinpaikkakunta tai -paikkakunnat

Kuolinaika

Kuolinpaikkakunta

Koulutus tai tutkinto

Luottamustehtävät ja jäsenyydet

Tekijän käyttämä kieli

Kansallisuus

Teokset

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

satukokoelmat

Tyyppi

romaanit

Kirjailijan omat sanat

Maailma on täynnä aiheita. On miehen heikkoutta, jos yhtä pakinaa ei saa aikaan.

Elämäkertatietoa

Luonnehdinta

Pieksämäellä nuoruutensa viettänyt Kyösti Sorjonen teki Keski-Suomessa mittavan lehtimiesuran, mutta ennen kaikkea hänet tunnetaan tuotteliaana pakinoitsijana. Hän kirjoitti puolen vuosisadan aikana noin kaksitoistatuhatta pakinaa lähes kaikilta elämän alueita, mutta niitten lisäksi myös nuortenkirjoja ja tietoteoksia.


Faktaa

Kyösti Sorjonen syntyi veturinkuljettajan poikana Kouvolassa 1.3.1912. Hänen isovanhempansa asuivat Mikkelissä. Sorjosen lapsuusperhe muutti Pieksämäelle, jossa Kyösti sai käydä oppikoulun. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Pieksämäen yhteiskoulusta vuonna 1932 ja lähti opiskelemaan Helsinkiin. Kyösti Sorjonen opiskeli mm. kotimaista kirjallisuutta, taidehistoriaa, kansanrunoutta ja psykologiaa. Hän valmistui filosofian kandidaatiksi ja toimi sen jälkeen nuoriso- ja raittiustyössä sekä sodan aikana suojeluskuntapiirin valistusupseerina. Sodan jälkeen Sorjosesta tuli lehtimies. Hän toimi useiden lehtien toimittajana mm. Keskisuomalaisessa. Lehtimiesuransa aikana hänestä tuli myös pakinoitsija ja kirjailija.

Kyösti Sorjonen avioitui vuonna 1940 ja perheeseen syntyi neljä poikaa. Jyväskylästä tuli heidän kotipaikkakuntansa. Sorjonen harrasti mm. kuvataidetta ja estetiikkaa ja toimi aktiivisesti Jyväskylän kulttuurielämässä. Jyväskylän yliopisto myönsi hänelle kunniatohtorin arvon vuonna 1980. Kyösti Sorjonen kuoli Jyväskylässä 6.12.1996.

* * *

Keski-Suomen Kirjailijat ry:n perustajajäsen; johtokunnassa.

Keski-Suomen Kulttuurirahaston rahastonhoitaja 1958 - 1967.

Yhteiskuntatieteiden kunniatohtori Jyväskylän yliopisto 1980.

(Etelä-Savon kirjailijat)

- - -


Kyösti Sorjonen oli toimittaja ja kirjailija, joka oli filosofian kandidaatti ja yhteiskuntatieteiden kunniatohtori. Sotavuosina hän toimi Jyväskylän suojeluskuntapiirin valistusohjaajana. Myöhemmin hänestä tuli Keski-Suomen iltalehden päätoimittaja, Keskisuomalaisen toimittaja ja kolumnisti, poikien seikkailukirjan kehittäjä ja maan tunnetuimpiin kuuluva pakinoitsija.

Kirjoittamista Sorjonen harrasti ikänsä kaiken: partiossa, RUK:ssa, opiskelijana ja lehtimiehenä. Esikuvia ja opastajia kirjoittamisessa olivat Arthur Schopenhauer, Friedrich Nietzsche ja Eino Kaila. Lapsuuskodista oli lähtöisin taito ymmärtää erilaisia katsomuksia.

Kirja- ja kulttuurityö

Sorjonen on monen kirjan mies. Hän on kirjoittanut historiikkeja mm. Työväen Teatterista ja A. Fredrikson Oy:stä. Nippe, Nappe ja Vippe syntyi, kun omat pojat pyysivät isältä satuja. Sorjonen julkaisi useita nuortenkirjoja, joista Aivan tavallisia jannuja sai valtakunnallisen kunniamaininnan. Nuorisoromaanin kehittäjänä Sorjonen muistetaan varsinkin Uuden linnan mustasta pässistä.

Kulttuuritoimijana Sorjonen oli monipuolinen. Hän näkyy olleen paikalla aina, kun Jyväskylän kulttuurielämässä tapahtui. Niinpä hän oli yksi Jyväskylän Taiteilijaseuran perustamiskokouksen kolmesta osallistujasta vuonna 1945. Muita olivat Helmer Selin ja Feliks Ojanen. Alkuun yhdistys edusti kuvataiteen lisäksi kirjallisuutta, musiikkia ja teatteria, ja se lähensi toisiinsa eri taiteenlajeja sekä niiden harjoittajia ja harrastajia. Tärkeitä aikaansaannoksia Sorjosella oli myös Yliopistoyhdistyksessä.

Lehtityö ja pakinat

Lehtimiehenäkin Sorjonen oli monialainen. Hän toimi taide- ja kirjallisuuskriitikkona ja kirjoitti mielenkiintoisesti kulttuurihenkilöistä. Jyväskylän Sanomien eli sittemmin Keski-Suomen iltalehden päätoimittajana hän kehitti maan lehdistöä.

Louna Lahti valitsi kirjaan Suomen Ateenasta 202 Joelin 10 000 pakinasta. Teos on kappale Suomen kulttuurihistoriaa, ja sen henkilöhakemistossa on 800 nimeä. Louna Lahden mukaan Joel aloittaa pakinansa usein yleispätevällä totuudella ja siirtyy sitten jokapäiväisiin aiheisiin. Hän esittää henkeviä kulttuurikaskuja ja kertoo hauskasti ja mielenkiintoisesti tuttaviensa tapaamisista. Heihin kuuluvat Sakari Kuusi, Oksalat, Aarni Penttilä, Niilo Mäki, Kalevi Heinilä ja monet muut.

Katriina Kajannes

Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa

Meistä tuli kirjailijoita. 44 kirjailijaa kertoo kirjallisista ensiaskelistaan. Toim. K. Sorjonen ja V. Rekola. Gummerus 1947.

Nippe, nappe ja Vippe. Satu kolmesta muurahaisesta. Kuv. Helga Sjöstedt. Gummerus 1951.

Kansamme kasvoja. Yhd. A. Matilaisen kanssa. Valokuvateos. WSOY 1952.

Keski-Suomen Rauta oy 1903 -1953. Kuv. Ensio Pulli. Keski-Suomen Rauta 1953.

Uuden linnan musta pässi. Nuorisoromaani. Kuv. Asmo Alho. Gummerus 1953.

A. Fredrikson Osakeyhtiö 75 vuotta. 1957.

Aivan tavallisia jannuja. Seikkailukertomus pojille. Gummerus 1960.

Jyväskylän teatterielämää ja Jyväskylän Työväen Teatteri 1910 - 1960. Jyväskylän Työväen teatteri 1960.

Jyväskylän Myyntimiehet. Jyväskylän osasto ry 1937 - 1962. Jyväskylän Myyntimiehet 1962.

Keskisuomalaisten Kulttuurirahasto. Suomen Kulttuurirahasto 1979.

Tetu ja hänen Hellynsä. Muistelmia omista vanhemmista. Kopi-Jyvä 1987.

Joel, Suomen Ateenasta. Kyösti Sorjosen pakinoita 1945 – 1990 nimimerkillä Joel. Toim. Louna Lahti. Atena kustannus 1991.

Tekstinäyte

Usein kuulee kirkonkylän asemakaavaa ratkottaessa perustelun: nykyiset tiet ovat syntyneet hevosten ja lehmien aikana, nyt ovat liikennevaatimukset toiset. Ja sitten vedetään viivottimella. Mikä ei alistu tähän viivaan, se pois armotta. Koskien myös profiilia. Mäet tasaiseksi, notkelmat täyteen. Vaikka luulisi, että autot kiipeävät siitä mistä lehmätkin kestopäällysteisen tien ollessa kysymyksessä. Lisäksi olen havainnut kaikissa autoissa olevan vakiovarusteena ratin, jota kääntämällä autokin kääntyy. Ilmeistä on, että suunnittelijat pitäisi kytkeä nykyistä tiukemmin siihen elämään, jonka eteen he kaavansa laativat. Perinne tietysti sitoo ja kahlehtii, mutta se myös estää rajuilta ja perustelemattomilta väkivaltaisuuksilta paikkakunnan ominta luonnetta, sen psyykeä vastaan.
[Suomen Ateenasta, Atena 1991, s. 257]