Mallon, Mark
Kuvatiedoston lataaminen
Photograph information
Lukukeskus
Elämäkertatietoa
Mark Mallon (s. 1967) saksalaissuomalainen runoilija. Hän on kirjallisuus- ja kulttuurilehti Särön päätoimittaja ja asuu Berliinissä.
Lukukeskus
Lukukeskus
Tekstinäyte
kaukaisia naisia jotka työntävät rattaita ei voi katsoa silmiin ja kysyä,
onko tuo sinun lapsesi, onko varmasti, varsinkaan kun bussit jyrähtävät
säännöllisin väliajoin hiekkakentän poikki ja kauppojen ikkunat
häikäisevät, mutta aina silloin kun kysymys viriää mielessäsi, koet jotain
onko tuo sinun lapsesi, onko varmasti, varsinkaan kun bussit jyrähtävät
säännöllisin väliajoin hiekkakentän poikki ja kauppojen ikkunat
häikäisevät, mutta aina silloin kun kysymys viriää mielessäsi, koet jotain
niin suurta ja pyhää, että epäilet oikeuttasi lausua sitä ääneen täällä missä
vastaantulijat ovat tuntemattomia, suurin osa työttömiä tienrakentajia
äitisi, jonka eilen löysin mielisairaalasta, sanoi että taivas on mielettömän
suuri hikinen selkä, mutta lähestyvästä kuolemastaan hän ei maininnut
mitään
sitten hän sanoi, että maailma on täynnä outoja sattumuksia,
joista viimeisin oli, että samana päivänä kun hän joutui sairaalaan,
esikaupungin sivukaduilla käveli vastaan suurisilmäisiä, vakavailmeisiä
lapsia, joita ilmestyi lisää kun yhtä katsoi riittävän pitkään silmiin, niitä
tuli kuin sieniä sateella, ne kävelivät kokoojakaduille ja sieltä bulevardin
suuntaan, kerääntyivät jonoiksi – mutta äitisi ei jaksanut seurata heitä
vaan jatkoi matkaansa sairaalaan
ikään kuin lapset olisivat sisaruksia keskenään, hän ajatteli, kun
vastaantulijoita ei enää ollut, ja tienrakentajat olivat vielä neuvotteluissa
mene katsomaan äitiäsi, sanoin sinulle, ja sinä lähdit, mutta kun saavuit
hiekkakentälle, jolla tuulenpuuska puhalsi hiekkaa silmillesi, oli jo
myöhäistä, hän oli kuollut
(teoksesta Aregemia, Tammi 2010)
vastaantulijat ovat tuntemattomia, suurin osa työttömiä tienrakentajia
äitisi, jonka eilen löysin mielisairaalasta, sanoi että taivas on mielettömän
suuri hikinen selkä, mutta lähestyvästä kuolemastaan hän ei maininnut
mitään
sitten hän sanoi, että maailma on täynnä outoja sattumuksia,
joista viimeisin oli, että samana päivänä kun hän joutui sairaalaan,
esikaupungin sivukaduilla käveli vastaan suurisilmäisiä, vakavailmeisiä
lapsia, joita ilmestyi lisää kun yhtä katsoi riittävän pitkään silmiin, niitä
tuli kuin sieniä sateella, ne kävelivät kokoojakaduille ja sieltä bulevardin
suuntaan, kerääntyivät jonoiksi – mutta äitisi ei jaksanut seurata heitä
vaan jatkoi matkaansa sairaalaan
ikään kuin lapset olisivat sisaruksia keskenään, hän ajatteli, kun
vastaantulijoita ei enää ollut, ja tienrakentajat olivat vielä neuvotteluissa
mene katsomaan äitiäsi, sanoin sinulle, ja sinä lähdit, mutta kun saavuit
hiekkakentälle, jolla tuulenpuuska puhalsi hiekkaa silmillesi, oli jo
myöhäistä, hän oli kuollut
(teoksesta Aregemia, Tammi 2010)