Zangaro!

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

11/1974

Teosarvio

Eräästä Länsi-Afrikan valtiosta löytyy platinavuori. Satojen miljardien omaisuus pistää englantilaisen miljonäärin vauhtiin: ammattisoturi Shannon organisoi valtion kaappauksen. Taitavana jännittäjänä Forsyth löytää vielä pateettisen ihanteellisen yllätyslopunkin: miljonääri jää nuolemaan näppejään, valtion ottavat haltuunsa Shannonin aikaisemman työnantajan, värillisen kenraalin maanpakolaisjoukot perustaakseen uuden ja ehtoisamman yhteiskunnan platinan turvin.
Forsyth on eittämättä asiantuntijakirjoittaja, rakenteeltaankin kirja on tavallista tasokkaampi tilannevaihtoineen. Samalla häntä voisi myös haukkua pedantiksi, sillä melkein puolet kirjasta vievä aseiden hankinta ja varustelu on kyllä mielenkiintoista ja tarkkaa, mutta vähitellen uuvuttavaa. Ja kuten tuttua, näissä kirjoissa ei sankareiden pään sisällä taida hyrrätä kuin kärpänen. Kunhan toimivat, ja riuskasti.