Ehdottomasti kielletty

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

3/1977

Teosarvio

Thorvall, Kerstin: Ehdottomasti kielletty. Romaani.

Thorvall räjäyttää tässä kerralla rikki perinteisen kuvan työteliäästä ja hyvinmenestyvästä toimittajasta ja arvostetusta nuorisokirjailijasta kääntämällä näkyviin mielensä toisen ja sairaan puolen. Teos herätti koti-Ruotsissa sekä kirjallisten että yleisöpalstojen myrskyn, ja vilkkaasti siihen on otettu kantaa meilläkin jo muutaman otteen perusteella. Thorvall hyökkää sokeasti yhä elossa olevan äitinsä kasvatusmenetelmiä vastaan ja syyttää häntä seksikieroutumistaan ja himostaan kaikkeen kiellettyyn tällä alueella. Mielestäni tällainen sairaskertomus ei ketään auta, koska tekijä ilmeisesti yhä on liian sairas nähdäkseen minäumpionsa ulkopuolelta edes itseään saati erottamaan äitiparkansa toiminnan taustoja ja vaikuttimia. Tällaisena teos on syytöstulva omien tekojen puolustamiseksi eikä masokistinen tarve moderniin itsensä riisumiseen lukijoiden edessä liioin tunnu olevan kaukana. Sellaisesta ei rakentavan keskustelun alustukseksi ole.