Jeppe

Tyyppi

runokokoelmat
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Elämäni koirat -sarjassa kerrotaan tositarinoita elämästä koirien kanssa. Etsimme jatkuvasti uusia kertojia tähän sarjaan! Runomuotoinen koiran elämäkerta! Liisa Kukkanen alkoi 9-vuotiaana kirjoittaa elämänkertarunoa perheen sekarotuisesta Jeppe-koirasta. Vuosien varrella säkeitä kertyi kunnioitettava määrä. Runossa on mukana niin Jepen innostus tyttökoirien perään, sen maanmainio herkkujenkerjäyskyky kuin ukkosen- ja jäniksenpelotkin. Tiainenkin on päässyt mukaan. Se istui kesällä koiran oleskelualueen puussa ja voivotteli tuoksuja: "Hyi-tätä, hyi-tätä!!" Runon edetessä pääsemme seuraamaan myös joululomalla Pohjanmaalle tehtyä matkaa, jonka aikana Jeppe erehtyi luulemaan olevansa kylän kunkku sielläkin, ja jäi tappelussa alimmaiseksi. Märkivien haavojen parannuttua koira kuitenkin palasi harrastustensa (mm. kukonmetsästys, saabien vihaaminen ja kuunulvonta) pariin entistä ehompana, ja runoon kertyi taas uusia tositapahtumiin perustuvia säkeitä. Myös perheen äiti Ritva Kukkanen löysi Jepestä innostavan kynäilyn kohteen. Kirjaa kuvittavat hänen oivaltavat piirroksensa. Ne kertovat omaa tarinaansa kulkukoirana taloon tulleesta Jepestä, joka vaikutti kymmenen vuotta Kukkasen perheessä tehden sen kaikista jäsenistä koiraihmisiä.

Kirjallisuudenlaji

Henkilöt, toimijat

Alkukieli

Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Nimi

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

32

Kustantaja

Kieli