Kivihaukka

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

10/1983

Teosarvio

"Kivihaukka" on jännittävä kuvaus Rhodesia-Zimbabwen historiasta. Teoksen keskushenkilöinä ovat löytöretkeilijä ja suurriistan metsästäjä Zouga Ballantyne ja hänen poikansa sekä timanttiruhtinas Cecil Rhodes, jonka mukaan maata on näihin päiviin saakka kutsuttu Rhodesiaksi. Valkoisten päähenkilöiden ohessa kuvataan matabele-heimon kuningasta Lobengulaa sekä nuorta soturia Bazoa, joka antaa pojalleen symbolisen nimen Ryöstetyn etsijä. Sivuhenkilöitä on tavattoman runsaasti. Teoksen ansiot ovat vauhdikkuudessa, värikkyydessä ja historiallisessa uskottavuudessa. Tekijä kuvaa myötätuntoisesti mustien häviöön tuomittua taistelua valkoisia maahantunkeutujia vastaan. Matabeleheimon rituaaleja kuvaavat jaksot ovat paikoin jopa runollisia. Henkilökuvaus ei ole järin syvällistä - tämä on ns. lukuromaani - mutta uskottavaa kuitenkin.