Dyyni

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1/1983

Teosarvio

Ensimmäinen osa skifi-piireissä varsin korkealle arvioidusta Dyynistä kuvaa tulevaisuuden yhteiskuntarakennetta, missä keisarin arvovaltaa pitävät yllä rautaiset taistelijajoukot ja muu maailma on jakautunut eri planeetoille vanhakantaisen suku- ja läänityssysteemin mukaisesti. Caladanilainen Atreidesin suku on määrätty Arrakis-planeeran uusiksi läänitysherroiksi ja elämää pidentävän rohdon kerääjiksi. Arrakis muistuttaa autioitunutta maata hiekkaerämaineen ja pitkälle sopeutuneine asukkaineen. Atreidesin herttuan poika Paul muuttuu kirjan aikana eräänlaiseksi tulevaisuuden näkijäksi. joka lopullisessa kahakassa pääsee äitinsä kanssa pakoon aavikolle. Toiminnallisen romaanin mystistä Tolkienvivahteista filosofiaa edustavat salaperäisen noitasisarkunnan tavoitteet ihmiskunnan geneettisen olemuksen parantamiseksi ja erilaisten legendojen systemaattiseksi levittämiseksi maailmoihin suurta ennustettua tapahtumaa varten. Dyyni on mukaansatempaavaa, hiukkasen tosin tuttujen piirteiden yhteensulattamisen makuista, mutta myös nuorille vetävää kerrontaa.