Syyttömät syylliset

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

7/1965

Teosarvio

Lukemattomien saksalaisten edeltäjiensä tavoin tämäkin romaani käsittelee yksityisten saksalaisten osallisuutta ja syyllisyyttä Hitlerin ajan tapahtumiin. Päähenkilö on nuorena opiskelijana liittynyt alkavaan natsilaisuuteen ja liukuu eräänlaisena myötäjuoksijana mukana ajan tapahtumissa syyllistymättä varsinaisiin rikoksiin, mutta niitä liioin vastustamatta, vaikka hänen kritiikkinsä jo onkin herännyt. Teemaa on vuosien mittaan käsitelty niin paljon syvemmin ja kirvelevämmin, että näin osoittelevasti kirjoitettu viihderomaani enää tuskin vaikuttaa lukijaan. Aiheeton etenkin pienehköissä kirjastoissa.