Pieniä ihmisiä

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

7-8/1944

Teosarvio

Romaani liikkuu osittain teatteri-, osittain liikemaailmassa edellisen edustaessa painavampaa puolta. Operettitähti, kunnianhimoinen ja itseensäsulkeutuneen pidättyvä Anelma Kajo peläten äänensä menettämistä solmii avioliiton nousukasliikemiehen Pekka Ahavan kanssa, joka puolestaan tarvitsee edustavan vaimon. Sekä tämän suhteen selvittelyssä että eräissä henkilökuvissa tekijän ihmiskuvaus on pätevää ja kiinnostavaa. Isompiin kirjastoihin.

H. H.