Saalistajat

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

2/1983

Teosarvio

Kaiho Niemisen kahdeksan novellia liikkuvat eri kerrontatasoilla kuulokuvista ja monologeista perinteellisempään novelliin, aiheiltaan työttömän maaltamuuttajan tunnoista, epäonnisesta kalaretkestä keskiluokkaiseen ryypiskelyiltaan uudenvuodenyönä. Jokaisessa tekstissä ihminen on tavalla tai toisella sekä saalistaja että saalistettava. Turskat, känni tai tili jäävät saamatta: saalis ei koskaan ole toiveiden täyttymä. Nieminen ei ole novellistina uudistaja, voimakasotteinen jännitteitä luova kertoja. Hänen keinonsa ovat useimmiten vivahteettomia; osoittelevuus, selittelevyys ja hieman köykäiseltä vaikuttava tunteisiin vetoavuus eivät pure. Nieminen on väliinputoaja, sillä hän ei tunnu olevan missään kiinni.