Seitsemän kertomusta

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

4/1972

Teosarvio

Tuuri, Antti: Seitsemän kertomusta.

Tuurin kahden mainion kirjan jälkeen ei voi olla tuntematta hienoista pettymystä. Seitsemän kertomusta liikkuu niin korkealla, että hapenpuutteen vaara on ilmeinen. Totta on, että Tuuri aidon novellistin tavoin pystyy pitämään jutuissaan lujan jännitteen, vaikka ne lepäävätkin melkein tyhjän päällä. Mutta vähän pelottaa se, että hänen ihmisensä ovat tyystin irronneet sosiaalisesta tapahtumisesta, heillä ei ole juuria eikä tulevaisuutta, vain kieli, joka sekin palvelee enemmän viihtymistä kuin kommunikointia. Joka tapauksessa Tuuri on niin taitava, että hänen seurassaan viihtyy. Maan pinnalla olisi vain sekä kirjailijan että lukijan paljon turvallisempi liikkua.