Ihmisten kalastaja

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

9/1978

Teosarvio

Jevgeni Zamjatin (1884-1937) tunnetaan Suomessa pääteoksestaan, tulevaisuudenromaanista "Me" (suom. 1959, tekijän nimi tuolloin muodossa Eugen Samjatin). Osa hänen nyt käännetyistä novelleistaan on helposti liitettävissä tuon romaanin ilmaisun jättämiin muistikuviin, nimittäin ne joissa Zamjatin toteuttaa Esa Adrianin esipuheeseensa lainaamia sanojaan kirjailijan ja lukijan yhteisestä luomistyöstä - sen avulla lukijan itsensä "loppuun sanoma tai piirtämä syöpyy häneen verrattomasti lujemmin, juurtuu häneen elimellisesti". Toiset novellit taas liittyvät suoraan klassiseen perinteeseen, niin venäläiseen kuin - yllättävämmin _ englantilaiseen. Sävyjen rikkaus onkin erityisen tunnusomaista tälle oivalliselle käännöslöydölle, josta avautuu mielleyhtymiä moneen suuntaan aina elokuvaa myöten.